sunnuntai 26. tammikuuta 2014

mikä on se joka olen.

Kuka olen ?

minä. olen vain 13-vuotias tyttö, en tiedä olenko 
mikään normaali. mitä sanoisin ?
harrastan, tai no, niin. harrastan pianonsoittoa, soitan myös muita soittimia.
kirjoitan lauluja, runoja. 
koukussa olen pahasti puhelimeen. sosiaaliseenmediaan.
vaikuttaako siltä ettei minulla ole kavereita, tai että olen 
hiljainen, ujo, yksinäinen tyttö siellä luokan takanurkassa?
ehei. kyllä mulla on kavereita niinkuin kaikilla muillakin. 
mutta juu yleensä mut löytää luokan takanurkasta, mutta
en oikeastaan ole edes ujo, joissakin tilanteissa.
koulumenestys on keskivertoa ehkä vähän ylempänä. 
riippuu jaksosta. fiiliksestä. kaikesta.
 ~
tosiaan olen syntynyt kesäkuun paremmalla puolella, sanotaanko, 
että 10. päivän jälkeen ennen 20. päivää. joten olen kaksonen.
luonteenpiirteitäni ei siis voi määritellä mielestäni, sillä
luonteenpiirteeni vaihtuvat päivän, fiiliksen, tilanteen, ihmisten yms. mukaan.
sopeudun kaikkeen. mulla on pitkä pinna, mutta kun se lähestyy loppuaan niin
sen kyllä huomaa. poikaystävä on ollut semmoset 3kk, vaikkakin monet tuomitsee
13-vuotiaiden seurustelun vain hengailuksi ja pusutteluksi.
ei se mene aina niinku kaikki väittää.
~
olen tosiaan ainoa lapsi tässä perheessä, josta luullaan useimmiten 
pelkkää hyvää. kukaan ei oikein tiedä äidin alkoholiongelmasta.
äiti on juonut niinkauan kun muistan. kossupulloja vaatekaapissa. perusilta.
kun iskä ei ole kotona niin kyllä lähtee. joskus miettii vierestä katsoessa, että
miltä tuntuis vetää pää täyteen?
en laita kasvokuvaa, sillä en halua että mua tunnistetaan täältä.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti